Sain eilen ilokseni kuulla, että Sumi-työni on hyväksytty Suomen Taitelijoiden vuosinäyttelyyn Kaapelitehtaalle. Jyrytyksen teki kuvataitelija Tero Annanolli.
Sumi -työ on yksi omista lemppareistani ja sitä oli jotenkin vaan niin ihana työstää ja lopputulos oli juuri sellainen kuin toivoin. Suomen Taitelijoiden vuosinäyttelyn avajaisia vietetään 9.8. klo 18-20 ja näyttelyyn pystyy tutustumaan 28,8, klo 16 saakka. Vuosinäyttelyn ajankohtaan osuu Helsingin taiteiden yö 18.8. jolloin Kaapelitehtaan näyttelyssä ja Ataljee Aapelissa on ohjelmaa klo 21 saakka. Anteeksi että en ole hetkeen ehtinyt päivittämään mitään. Alkanut vuosi on ollut varsin kiireinen. Muutimme asumaan kerrostaloon, muutossa oli pakko pohtia, mitä ja minkä verran ottaa vanhaa mukaan. Se oli tavallaan myös sielun puhdistusriitti. Pakotti katsomaan kaikkia tavaroita tarkkaan ja miettimään, tarvitsenko sitä oikeasti vai ilahduttaisiko se jotain toista enemmän. Moni tavara löysi uuden kodin. Nykyinen asuntomme tarjoaa hulppeat näkymät järvelle ja vesi onkin toiminut monen uuden taulun värien lähtökohtana.
Olen saanut useita tauluja valmiiksi ja ne ovatkin löytäneet uuden kodin, viimeisin valmistui tällä viikolla. Oli ihanaa huomata, että taulun tilaaja rakastui tauluun ensi silmäyksellä. Tällä hetkellä maalaan tauluja kahteen näyttelyyn joissa ne käyvät luonnollisesti jyrytyksen. Aina sitä jännittää, näkeekö arvioija taulun kuten itse on sen nähnyt. Tulossa on myös aikaa vaativa produtio eli jännittävä syksy tulossa. |
TaideblogiBlogini kautta pääset tutustumaan lähemmin jokaiseen tauluun, sen tarinaan ja historiaan. |